Kullanarvoinen ryhmäytyminen
Eetu Anttila

Viestijä vieraana on Onna Viestinnän blogisarja, jossa päästään tutustumaan eri vieraisiin ja heidän työssä tarvittavaan viestintään. Viestijä vieraana -blogisarjan tarkoituksena on avata sitä, kuinka laajasti viestintä näkyy työelämässä, ja millaista viestinnän osaamista eri aloilla tarvitaan.
Pari kuukautta sitten eläköidyin kolmen vuoden mittaisesta ainejärjestörupeamasta. Hoidin viestinnän opiskelijoiden ainejärjestö Parkun hallituksessa kolmea eri vastuualuetta: ensin liikuntavastaavana, sitten tapahtumavastaavana ja viimeiseksi sidosryhmävastaavana. Olen nyt reflektoinut tuota aikaa puolisen vuotta, ja koen, että osaan jo sanoa jotain ryhmätyöskentelystä ja ryhmäytymisestä ainejärjestön hallituksessa.

Ainejärjestötoimintani sijoittuu aikavälille 2019–2021, mikä tarkoittaa sitä, että pääsin näkemään, mitä maailmanlaajuinen pandemia aiheuttaa pienehkön ainejärjestön toiminnalle, ja kuinka siihen asennoidutaan. Jouduimme pohtimaan tapahtumien järjestämistä ja perumista, tarkastelemaan yhteistyökumppanuuksiamme kriittisesti sekä miettimään, kuinka siirrämme hyvin kasvokkaisvuorovaikutukseen painottuneen opiskelija-arjen nettiin. Ja vaikka sen teoriatasolla jo luulin tietäväni, opin silloin etäajan murroksessa, kuinka tärkeää ryhmäytyminen oikeasti on.


Kuva: Aleksi Murtojärvi

Yliopisto-opinnoissa on etäaikana karkeasti jaettuna kahdentyyppisiä ryhmiä. On kurssin ajaksi yhteen survottuja opiskelijoita, jotka eivät välttämättä koskaan edes näe toistensa naamoja. He tulevat tapaamisiin minuutilleen, kun täytyy, ja lähtevät heti pakolliset tehtävät täytettyään matkoihinsa. On kuitenkin myös toisentyyppisiä ryhmiä, joihin kuuluminen on mielekkäämpää. Ne ovat usein pidempiaikaisia ja monesti myös vapaaehtoisia. Ainejärjestötoiminta kestää pidempään kuin yksittäinen ryhmätyökurssi, ja sen aikana käsitellään aiheita laidasta laitaan. Ainejärjestötoiminnassa käsiteltävät asiat vaativat välillä ryhmän jäseniltä myös sitä, että he paljastavat omia arvojaan. AJ-toiminta vaatii enemmän panostusta, ja se on syväluotaavampaa kuin kurssilla tehtävä yksittäinen ryhmätyö. AJ-toiminnasta ei myöskään saa kuin kaksi opintopistettä (ja nekin vain kerran, ikävä kyllä), joten toiminnan itsessään on oltava palkitsevaa jäsenelle. Mielestäni tällöin ryhmään kuuluminen on koettava tärkeäksi, muutoin motivaatio loppuu kesken.

Ryhmään kuulumisen tunne syntyy suhdetason vuorovaikutuksessa. Toisin sanottuna ryhmäytyminen ja ryhmähengen ylläpitäminen synnyttää ryhmän jäsenissä yhteenkuuluvuuden tunteen. Olen toiminut korona-aikana kahdessa hallitusporukassa, joista ensimmäisen kanssa saimme elää vanhaa normaalia. En väitä, että jälkimmäisen porukan kanssa oli vaikeampaa, mutta oli se erilaista. Sanon kuitenkin suoraan, että koin näistä korona-ajan hallituksista suurempaa yhteenkuuluvuutta ensimmäisen porukan kanssa. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että jälkimmäisen ryhmän kanssa ryhmäytyminen jäi pahasti vaiheeseen rajoitusten takia. Tämän oppitunnin minulle siis tarjosivat olosuhteet, ei ihmiset.

Ryhmään kuulumisen tunne syntyy suhdetason vuorovaikutuksessa. Toisin sanottuna ryhmäytyminen ja ryhmähengen ylläpitäminen synnyttää ryhmän jäsenissä yhteenkuuluvuuden tunteen.

Korona-aika ryösti meiltä monen muun asian lisäksi myös kasvokkain ryhmäytymisen. Viestinnän opinnoistani tiedän, että etänä on mahdollista tutustua uusiin ihmisiin ihan yhtä hyvin kuin kasvokkainkin, se vain vaatii enemmän aikaa. Teknologiavälitteisesti ryhmäytyminen vaatii enemmän malttia ja joskus myös työtä. Ryhmäytyminen on kuitenkin aina tekijäänsä kiittävää työtä — teki sen sitten etänä tai kasvokkain.

Kirjoittanut: Eetu Anttila

Arkistoi